sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ei kiitos



Anna-Leena Härkösen romaaniin pohajutuva elokuva Ei kiitos on hyvää viihdykettä puoleksitoista tunniksi. Samuli Valkmanin ohjaama elokuva kertoo nelikymppisen pariskunnan hiipuvasta seksielämästä. Miten käy kun mies ei enää haluakkaan? Elokuvan aikana saa nauraa aikuisten hölmöilylle, mutta myös muihin tunteisiin pääsee loistavasti mukaan elokuvateatterin penkistä.

Matti (Ville Virtanen) ja Heli (Anu Sinisalo) lähtevät romanttiselle matkalla, jonka tarkoitus on palauttaa kipinä parisuhteeseen, ainakin Heli kuvitteli näin. Heli löytää kuitenkin avun jostakin muualta, tai jostakin muusta. Jarno (Kai Vaine) on saksaa opettavan Helin oppilas, joka esittää vihjailevia lausahduksia opettajalleen kesken oppitunnin. Heli ja Jarno päätyvät sänkyyn, useamman kerran. Monien käänteiden jälkeen Matti ja Heli löytävät onnensa ja elokuva saa onnellisen lopun.

Elokuva on aivan loistavaa viihdettä kaveriporukalle tai ehkä myös nelikymppisille pariskunnille, jotka kärsivät seksielämän ongelmista. Ei kiitos ei kuitenkaan sovi ensitreffeille, kiusallisuuden tunteelta ei voi välttyä istuessaan puolitutun vieressä. Elokuva viihdyttä ronskilla huumorillaan, sekä aikuisten todellisilla ongelmilla, jotka on esitetty nyt suorasukaisesti ja rehellisesti, huumorilla höystettynä. Myös uskottomuuteen otetaan kantaa loistavalla tyylillä, mikä lasketaan pettämiseksi, kuka sen määrittelee ja kenellä siihen on oikeus?

Parhaan roolisuorituksen toteuttaa ehdottomasti Anu Sinisalo, hänet on kuin luotu Helin rooliin. Hänestä välittyy itsenäisen naisen asema, hän vaalii oikeuksiaan lakanoiden välissä, mutta myös muilla aloilla elämässään. Puolisoaan pettävä Heli ei kuitenkaan kannusta muita tekemään samaa, hän suree sitä, mitä on tehnyt. 

Ville Virtasen roolihahmon Matin rooli jää liian vajaaksi, alkuun kaipaisi ehkä enemmän kerrontaa siitä, miksi tämä ei enää halua vaimoaan. Tästä huolimatta elokuva etenee sopivaan tahtiin ja 97 minuutin pätkään mahtuu juuri sopivasti asiaa. Antaisin elokuvalle kouluarvosanaksi 8. Ei kiitos sopii varmasti kevyksi lauantai-illan viihteeksi ihmisille, jotka osaavat suhtautua seksiin ja sen ongelmiin sopivalla määrällä huumoria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti